Uusi alku

Olen totaalisesti unohtanut vanhan blogini salasanan ja sähköpostin! Olkoon tämä siis uusi paikka vuodatuksilleni avioelämästä ;-) Alkuun päästäkseni kopioin muutaman kirjoituksen vanhasta blogista tälle puolelle..

Aaa..rgh...

Joskus kyllä todella kihisen raivosta. Tänään minulle tarjottiin ilmainen työpaikkalounas töissä henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa. Erittäin herkullista ruokaa oli tarjolla. Lautasellani oli 3 pientä perunakuutiota, 5cm x 5cm palanen kalaa kastikkeessa sekä muutama kurkunsiivu ja vihersalaatin lehti. Aterian kanssa join vettä. Jälkiruoaksi oli kymmeniä erilaisia muffinsseja, pieniä kakkuja sekä jäätelöä, mutta en syönyt ollenkaan jälkiruokaa. Miehelle mainitsin vain "ilmainen lounas töissä" tyyliin enkä kertonut mitä oli tarjottu ja mitä söin, mutta hänen ensimmäinen kommentti oli, että "Toivottavasti et nolannut itseäsi syömällä koko lautasen tyhjäksi"...... ? Mitä V....a.. Ennenmminkin olisin ollut nolona, jos en olisi syönyt lautastani tyhjäksi. Joskus en tajua mitä sen äijän päässä liikkuu ja tuollaiset kommentit todellakin saa mut raivon partaalle. AINA pitää olla kommentoimassa jotain tyhmää ruokaan liittyen...

Tyyntä

Viimeisen riidan jälkeen kumpikaan ei ole korottanut ääntä, ollaan kuin varpaisillaan. Toisaalta tuntuu, kuin olisimme tavanneet toisemme eilen. Pitkät katseen suoraan silmiin, hymyt, kosketukset.. yhteiset illalliset töiden jälkeen.. Olisihan se mukavaa, jos koskaan ei syntyisi riitoja. Enkä minä sano, että vain mies niitä aiheuttaa, ei, minä se taidan olla isompi syypää. Äkkipikainen, mtta lyhytvihainen. Mitenkäs sitä pystyisi itseään kouluttamaan hieman kärsivällisemmäksi... En oikeasti haluaisi erota. Sekään ei olisi mutkatonta jo siksi, että meillä on yhteisiä sijoituksia, yhteinen työ ja yhteinen omaisuus.

Jotta kaikki olisi vielä vähän sotkuisempaa, en pysty olemaan ajattelematta toisia miehiä. Aina kun näen jonkun komean... tai kun usein saan huomiota miehiltä tekisi mieli vain lähteä heidän mukaansa. Käymään vaikka kahvilla. Jutella jonkun kanssa. Suudella jota kuta.. tuntea vahvat turvalliset kädet ympärilläni. Mutta tiedän, että jos tekisin jotain fyysistä tuntisin erittäin paljon syyllisyyttä.. Enkä halua loukata miestäni. Eilen vaan mietin, että onko se nyt niin vakavaa, jos harrastaa seksiä useamman kanssa vaikka olisi parisuhteessa :D Hm.

Olen pohtinut uutta strategiaa, miten selvitä tässä suhteessa taas vähän väljemmille vesille. Ratkaisuni toistaiseksi on ottaa hieman etäisyyttä, keskittyä itseäni kiinnostaviin asioihin, yrittää ajatella enemmän järjellä ja vähemmän tunteilla, yrittää ajatella tätä koko juttua nyt enemmän kaverilliseksi, ei parisuhteeksi.. Kun muilla elämänosa-alueilla alkaa luistamaan paremmin ja stressi vähenee on taas aika keskittyä enemmän parisuhteeseen.

Toisesta välittäminen

Viime yönä näin pahaa unta miehestä. En muista tarkalleen mitä unessa tapahtui, mutta se oli kuin toistoa eiliselle, mies otti minulta jotain pois ja heräsin itkien. Eilen ja tänään mies vietti mykkäkoulua. Yritin puhua ja olla lähellä, mutta käskettiin olla hiljaa ja mennä pois. Kunnes hänen mentyä sänkyyn en voinut enää olla avaamatta suutani. En pysty nukkumaan saati tekemään töitä tälläisen kriisin päälläollessa. Itkuksihan se meni. Mies sanoi, että hän on saanut tarpeeksi. Ettei välitä enää. No siltä musta tosiaankin tuntuu, ettei hän välitä. Mutta että hän vielä väitti että MINÄ en välitä... Se tuntui pahalta, koska välitän. VÄLITÄN. Ja paljon. En ikinä käyttäytyisi kylmästi ja välinpitämättömästi häntä kohtaan miten hän käyttäytyy minua kohtaan. En edes, kun olen vihainen. Tosin en ole melkein koskaan vihainen. Jos olen, "vihani" kestää 5 sekunttia.. Joskus kyllä toivoisin olevani vihainen... Miten voi olla mahdollista, että hän ajattelee, että minä en välitä? Kun mielestäni teen kaikkeni osoittaakseni välittämistä. Teen kaiken hänelle valmiiksi, ruoan pöytään töiden jälkeen, silitän paidat, laitan eväät valmiiksi töihin, pakkaan hänen laukun valmiiksi, huolehdin, että hänellä on kaikki mitä hän tarvitsee, pesen pyykit, teen ruokaostokset, siivoan kodin,.. Annan aina suukkoja ja halauksia. Kysyn joka päivä kuulumiset ja miten hän voi, koska VÄLITÄN. Minun sylini on AINA avoin. Mitä se välittäminen sitten on, jos ei tätä? Ilmeisesti jotain aivan muuta.

Puhuttiin vähän ja luulen, että riita alkaa olla ohi. Mutta voiko tästä toipua koskaan? Hän ei välitä minusta.

Olen suunnitellut uuden strategian tätä suhdetta varten. Siitä lisää seuraavalla kerralla. Katsotaan miten tämä arki lähtee tästä kulkemaan. Nyt pitää mennä nukkumaan, miehen viereen. Mikä mua vaivaa? Hän loukkaa minua, mutta silti haluaisin vain olla hänen lähellä ja toivoa hänen ottavan minut syliin ja pitävän hyvänä.

Milloin on aika luovuttaa?

En ole luovuttajatyyppiä. Ollenkaan. Vaikka asiat olisi miten huonosti aina löydän syyn jatkaa tai vielä kerran yrittää. Vaikka välillä eroaminen käy mielessä, kuten juuri tänään riidan jälkeen. Minun teki niin mieli vetästä häntä nyrkillä turpaan, mutta en tietenkään voi tehdä tätä. Haluaisin vetää pään täyteen viinaa, viillellä vartaloani ja hypätä rekan eteen.Miksi hän tekee tämän minulle? Tänään tuntuu, että hän ei osaa rakastaa eikä hän minua ainakaan rakasta.

Tällä kertaa aiheena oli eräs projekti jonka minun olisi pitänyt saada valmiiksi maanantaihin mennessä (miehen asettama aikataulu). Mutta kun kerroin, että se ei tule olemaan valmis maanantaina, hän hermostui aivan täysin. No oli siinä muutakin pientä ongelmaa minun osaltani. Miehen kanssa mikään ei toimi, jos siihen sisältyy vähänkään tekemistä rahan kanssa ja hän tuntee, että se raha on tuhlattu. Joten nyt hän myy kaiken tähän projektiin liittyen, minulla ei ole siihen enää sanavaltaa. Ja hän ei enää koskaan halua nähdä mitään siihen liittyvää tässä asunnossa. Yritin tietysti vastustella myymistä, koska tämä on yksi harrastuksistani ja minulla oli suunnitelmia tulevaisuudelle.

Mutta olen tajunnut jotain. Mitä ikinä haluankin tehdä, minun on otettava se raha omasta pussista eikä annettava miehen ostaa minulle mitään. Jos käykin niin, että tätä tuotetta tai tavaraa minun ei tule käytettyä miehen suunnitelmien mukaan, hän ei voi syyttää minua hänen rahojensa tuhlaamisesta. Moni asia mitä pidän hauskana harrastuksena ja mukavana vapaa-ajan tekemisenä menee ihan pilalle ja menetän mielenkiintoni, kun mies astuu mukaan kuvioihin. Hänellä on kilpailuhenkinen luonne lisäksi ja kaikkeen tekemiseen tulee rajoituksia. Tyyliin, "tätä pitää tehdä x kertaa viikossa", "tämän pitää olla valmis xx.xx.2010" ... Ei se sen jälkeen enää ole hauskaa! Haluan tehdä asiat omalla tavallani, silloin kun minusta tuntuu siltä, että haluan niitä tehdä. Muuten tapahtuu totaalikieltäytyminen ja inho tätä tekemistä tai asiaa kohtaan.

Itkun ja raivon jälkeen minulla on ihmeen rauhallinen tunne.

Seksiä. Missä, kenen kanssa ja kuinka usein?

Nyt oli kehitteillä pahanlaatuinen seksikriisi. Erään kinastelun yhteydessä mies yhtäkkiä vaihtoi aihetta ja rupesi kritisoimaan hankkimaani vibraattoria ja syyttämään minua seksiaddiktiksi, kun mikään ei kuulemma minulle riitä! Hänen mielestään seksileluja käyttävät ainoastaan kolmentyyppiset naiset.

1. Naiset, joilla ei ole poikaystävää

2. Naiset, joiden poikaystävä ei harrasta seksiä

3. Naiset, jotka ovat seksiaddikteja

No pakko siellä on olla enemmänkin tyyppejä, koska en kuulu yhteenkään noista. Kaikki on vain kiinni seksin laadusta. Jos mies ei ole kiinnostunut tyydyttämään minua, mitä hän kuvittelee minun tekevän? Hiljaa hyväksyvän tämän tilanteen? En edes hankkinut tätä seksilelua omaan yksityiseen käyttöön, vaan että voisimme yhdessä käyttää sitä yhdynnässä. Mutta miehen mielestä minun pitäisi valita joko vibraattori tai hän.. Tiedän, etten ole mikään maailman helpoin tyydytettävä (joten lelusta olisi apua), saattaa mennä tovi ennen kuin tulen, mutta onko mies valmis näkemään tämän vaivan, jos haluaa minun lopettavan itsetyydytyksen? Sitä voisin häneltä kysyä. Sillä minä en elämääni orgasmittomana elä! Harrastamme seksiä keskimäärin 3-5 kertaa viikossa, mutta tällöin vain mies tulee. Ja minä nautin mieheni tyydyttämisestä, mutta onko liikaa vaadittu jos minäkin saisin jotain, edes kerran viikossa? Silloin olisin enemmän kuin tyytyväinen ja voisin unohtaa itsetyydytyksen.

Kaikkein huvittavinta tässä koko jutussa on, että ostin vibraattorin kolme päivää sitten ja loppujen lopuksi mies sanoi MINUN eilen sanoneen, että "olen pitänyt jatkuvasti hauskaa sen kanssa". Enkä käsitä mistä hän on tämän käsityksen saanut, kun en ole vielä edes kokeillut koko lelua! Joskus en vaan tajua....... No pienen selonteon jälkeen nyt on ilmeisesti taas rauha maan päällä ;) hetkeksi...

Laihduttaakko vaiko eikö?

Kun tapasin mieheni olin kokoa 46. Nyt olen 44. Ja hän onkin selkeästi ilmaissut nykyisen kokoni olevan se maksimi jonka yli ei pitäisi enää koskaan paisua..vaan mielummin pienentyä. Mutta sitäkään ei saisi liikaa tehdä, hänen ihanteensa on tarkalleen 40-42 kokoinen nainen. Entäpä sitten mita itse haluan? No laihtua tietysti. Koko elämäni aikana suurimmillani olen ollut 54 kokoinen. Tavoitteeni on päästä kokoon 36. Motivaationi on vain hieman ailahteleva. Silloin olen parhaimmillaan, kun saan rauhassa tehdä asioita kenenkään niihin puuttumatta. Mutta miehelleppä tämä ei tietenkään sovi, ei vaikka olen kuinka selittänyt, että jos haluat muutosta tapahtuvanjätä minut rauhaan sanomisiesi kanssa! Hän on ottanut tehtäväkseen kommentoida joka ikistä päätöstäni.

"Tiesitkö että tuo mitä syöt sisältää ihan hirveän määrän rasvaa"

"Ei kai sun kannata tuota ottaa?" (Buffeeravintolassa jostain epäterveellisestä)

"Oon järkyttynyt, että sä vieläkin syöt herkkuja!" (Maistoin n.10 pientä karkkia kaverilta joka oli kylässä)

"Näytät tosi hyvältä, MUTTA sun pitäisi kyllä laihduttaa vähän" Aina sama mutta...

"Sä et kyllä oikeasti mahdu melkeen mihinkään sun vaatteista"

"Mä tökin sua mahaan niin kauan, kunnes laihdutat nää läskit"

Silloinkin jos jostain motivaation löydän, sitä ei kyllä kauaksi piisaa näiden kommenttien jälkeen. Ennemmin masennun ja syön vain entistä enemmän!

Noin viikko sitten juteltiin pitkään painosta ja minulla ei ollut mitään vastaansanomista mihinkään hänen sanomisiinsa. Pääpiirteissään keskustelu oli tälläinen

"Mä tykkään susta just tälläisenä kun olet, koossa 44. Siinä ei ole mitään vikaa." Tämän hän toisti kertaa 100

"Jos mä ajattelen tätä painonpudostusta, niin se on lähinnä tulevaisuutta varten. Jos ajatellaan että yhden kahden lapsen jälkeen helposti jää liikakiloja ja et ainakaan kooltasi pienenny. Siksi olisi hyvä olla vähän pienempi ennen tätä"

Hyvä pointti mielestäni, en todellakaan haluaisi tulla raskaaksi tämänkokoisena. Ja oli kerrankin mukava kuulla, että mies pitää minusta tämän kokoisena. Siksipä sainkin uutta motivaatiota painonpudotukseen, Mutta ei sitä turhan kauaa kestänyt, eilen hän jo möläytti tuttuja kommenttejaan. Siitä alkoikin tämä riita, koska tulin niin vihaiseksi hänen sanoistaan "Sun on nyt ihan pakko ruveta pudottamaan sitä painoa". Siis mitä vittua oikeasti on meneillään?? Mihin jäikään ne viikko sitten sanotut kauniit sanat?.... Ja kun ihmettelin tätä hänelle, hän suuttui :D. Eikä ole päivän jälkeenkään leppynyt.

Minun tässä kuuluisi olla vihainen hänelle, eikä hänen minulle? Mutta ikävä kyllä olen lyhytvihainen, raivostun sekunnissa ja laannun toisessa. Joskus se on varsin ikävä piirre, kun oikein yritän olla vihainen ei siitä mitään tule. Mies olisi kyllä vihani ansainnut, ***** pässinpää. Luonteestani löytyy kyllä taipuisuutta kostonhaluun ja jotain aion kyllä hänen varalleen keksiä.